Porin Kala M. Riuttala
– kun haluat tuoretta kotimaista lähivesien kalaa paikallisilta kalastajilta Myyntipaikat
Porin Kala M. Riuttala Ky: paikallinen kalaliike lähelläsi
Porin Kala M. Riuttala Ky on vuonna 1990 perustettu perheyritys. Toiminta-ajatuksenamme on toimittaa kotimaista lähivesien kalaa suoraan kalastajilta tuoreutta ja lähiruokaa arvostaville asiakkaille. Arvoihimme kuuluvat aina laadukkaat tuotteet sekä asiakaslähtöinen ja ystävällinen palvelu.
Päätoimipisteemme on Porin kauppatori, jossa palvelemme asiakkaitamme torin aukioloaikoina. Käymme viikoittain myyntiautollamme myös vakiintuneissa myyntipaikoissamme Porin lähikunnissa.
Tuoretta ja laadukasta kalaa, suomalaista työtä sekä torimiljöö
Yrityksemme tuotevalikoima koostuu niin kotimaisesta kasvatetusta, kuin villistäkin kalasta sekä kalavalmisteista. Käytämme pääosin paikallisia kalastajia pyyntiin. Meiltä saa niin kokonaisia kuin maustettuja kalalaatuja: esimerkiksi suomalaisen savustajan itse savustamat savukalat ovat ylpeytemme aihe. Koska haluamme tarjota mahdollisimman monipuolisen valikoiman, kuuluu valikoimiimme tietysti myös norjanlohi eri mauilla.
Fileoinnin teemme asiakkaan toiveiden mukaisesti paikan päällä. Meille ovat tervetulleita niin paikalliset asukkaat, kuin matkailijat ja kesämökkiläiset. Porin kauppatori ja muut myyntipisteemme sijaitsevat keskeisillä paikoilla niin lomalaisille, kuin vakioasukkaille. Leppoisa toritunnelma sekä henkilökohtainen asiantunteva palvelu ja ensiluokkainen tarjonta takaavat hyvän mielen asiakkaillemme. Meiltä sinun ei tarvitse lähteä pelkän kalakassin kanssa: annamme mukaasi parhaat ruoka- ja valmistusohjeet, ja Facebook-sivuiltamme löydät lisää vinkkejä!
Porin kala kiertää myös Porin lähikunnissa
Kierrämme myyntiautollamme Porin lähikunnissa vakiintuneen reitin mukaan. Myyntipisteemme sijaitsevat torimiljöössä viidessä eri paikassa: Siikaisissa, Nakkilassa, Kankaanpäässä, Laviassa ja Sastamalassa.
Taattua palvelua jo vuodesta 1962
Liikkeemme tunnettiin aiemmin nimellä Kalaliike Leppänen, joka aloitti vuonna 1962 Porin Kauppatorilla kalojen myymisen. 1970-luvun loppupuolella Kalaliike Leppänen laajensi myyntialuettaan, kun se aloitti torimyynnin Porin lähikunnissa.
Porin Kalaksi yrityksen nimi muutettiin vuonna 1990. Perheyrityksemme siirtyi keväällä 2020 omistajanvaihdoksen myötä jo kolmannelle sukupolvelle: nyt kalaliikkeen pitkää perinnettä jatkaa Matti Riuttala.
On ollut ilo ja kunnia olla osa Porin kauppatorin elämää 60-luvulta lähtien. Kalakauppaa kolmessa sukupolvessa. Aika hieno saavutus!
Joskus kuitenkin pitää sulkea yksi ovi, jotta voi avata seuraavan. Nyt on tullut aika sulkea Porin torilla tiski viimeisen kerran.
Toimintamme maakunnissa jatkuu normaaliin tapaan. Porin torin asiakkaita emme tietenkään unohda, vaan meidät tavoittaa puhelimitse ja kauppa jatkuu tilausten muodossa.
Lämmin kiitos kollegoille ja yhteistyökumppaneille. Erityisesti haluamme kiittää asiakkaitamme ❤️
Palvelemme Porin torilla vielä perjantaina ja lauantaina. Tervetuloa kaupoille ja kuulumisia vaihtamaan. Ostokset pakkaamme kangaskasseihin (niin kauan, kuin niitä riittää).
#porinkala #uudettuulet
🐥 Pääsiäisviikon toripäivät 🐥
Torstaina
Kankaanpään tori klo 9 - 13
Porin tori klo 8 - 14
Perjantaina
Lavian tori klo 9 - 12
Lauantaina
Vammalan tori klo 8 - 13
Porin tori klo 8 - 14
Kuvassa lohta, parsaa ja kaikkea mitä kaapista löytyy -kastike. Yksinkertaista, mutta ah niin hyvää! 👌
Lokakuussa päättyi yksi aikakausi, kun Kalaneuvos sulki luukut viimeistä kertaa Vammalan torilla. 11 vuotta ehti kertyä yhteisiä torivuosia meidän kanssa.
Kiitos Hukkanen! ❤️
Me jatkamme Vammalan toriperinnettä ylpeydellä. Jatkossa meidät löytää samalta paikalta, jossa tämä myyntiauto palveli.
Torilla tavataan! 🐟